Tahmelan kuvankauniissa kesässä pieni lintu istahtaa omenapuun oksalle. Edessä avautuu järven aava, aivan kaupungin kupeessa ja viereisellä palstamaalla hymyilevät ihmiset touhuilevat kätensä mullassa. Kevään soidinmenot ovat jo hiljalleen ohi, ja linnun tehtävä on löytää kaikkea sellaista, mitä voisi myös kohta alkaa tarjoamaan jälkikasvun ravinnoksi. Ja kas, viereisellä palstalla joku alkaa kuokkimaan maata. Tilaisuus on koittanut.
Lintu katselee hetken. Pyrähtää sitten lentoon ja nappaa juuri mullasta paljastuneen madon mukaansa. Riemu soittaa kellojaan luomakunnan laajoilla aavoilla.
Paikka on tietenkin Kurpitsatalon ranta Pyhäjärven pohjoispäässä, aivan Tampereen keskustan tuntumassa. Kuinka tämä on edes mahdollista, joku huokaa auringonkukkien vahvistaessa runkoaan kestääkseen yhteenotot Pyhäjärven rajummista huokauksista. Pihalla juoksee lapsia ja vanhuksia ja kaikkia siltä väliltä. Talo on taas talven jälkeen herännyt henkiin.
